Lahden seudun Me Itse

Me Itse ry on kehitysvammaisten oma yhdistys.

Me Itse on perustettu vuonna 1999. Yhdistys tavoitti 1000 jäsentä keväällä 2015.

Yhdistyksen keskeisimpinä tavoitteina ovat:

  • omien oikeuksien tunnistaminen
  • toiminta oikeuksien puolesta
  • vajaavaltaisuudesta itsemääräämiseen
  • hyvä elämä muiden joukossa

Tarkoituksena on, että Me Itse vaikuttaa yhteiskunnallisen tasa-arvon ja hyvän elämän toteutumiseen. Yhdistyksessä pyritään edistämään kehitysvammaisten osallistumista yhteiskunnan toimintaan, sekä luomaan myönteistä suhtautumista vammaisuuteen.

Me Itse ry voit liittyä valtakunnallisen Me Itse ry -sivuston kautta.

Päijät-Hämeessä toimii Lahden Seudun Me Itse ryhmä, joka kokoontuu 1-2 kuukauden välein. Kokouksissa päätetään yhteisesti ryhmän toiminnasta, usein ryhmä on tehnyt pieniä retkiä ja järjestänyt kokousten lisäksi myös vapaamuotoisia tapaamisia.

Lahden Seudun Me Itse ryhmä saa toiminta-avustusta Me Itse ry:ltä,  Kehitysvammaisten Tukiliitolta ja Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry:ltä.

 

Yhteystiedot:

 

Puheenjohtaja                                                 

Tommi Grönroos

Sihteeri

Tomi Valtoaho

 

Taustatyöntekijät

Eeva Väänänen, eeva.vaananen(at)lskvt.fi

 

Kysymyksiä Me Itse Lahden alajaokselle